Sirius kävi VarPS:n järjestämässä käyttäytymiskokeessa Varkaudessa 18.04. ja nyt on jätkällä uusi titteli nimensä edessä: BH!
Lähtövuorot arvotaan kisoissa, ja tietysti onnistuin vetäisemään paperilapun joka oli varustettu numerolla 1. Tyypillistä tuuria. Onneksi saimme pariksemme mukavan lapinporokoiranartun, joten minun ei tarvinnut ahdistua enempää. Sirius käyttäytyi mallikkaasti, vaikka itse jännitinkin ihan hirveästi tottisosuutta. Kommenttina tulikin, että koiran hermorakenne kestää mutta omistajan ei. Myöskin tuomari huomautti minulle käännöksistä, joita en osannut tehdä aivan oppikirjan mukaisesti. Hyvä kun joku sanoo virheistä, että ne osaa korjata.
Sirius hoiti siis homman kotiin, vaikka pitkät seuraamiset alkoivat viime metreillä kyllästyttääkin. BH-kokeessa tottisliikkeistä saa suullisen arvion asteikolla puutteellinen-erinomainen. En muista tarkalleen mistä Sirius sai mitäkin, kun keskiarvosanaksi tuli erittäin hyvä. Kaupunkiosuus meni onnistuneesti, tuomari sanoi Siriuksen käyttäytyvän erinomaisesti häiriötekijöiden keskellä. Nyt on tyytyväinen mamma
Agilitya ei päästä treenaamaan vielä ainakaan pariin viikkoon, joten nyt voikin yrittää keskittyä tokon avoimen luokan liikkeisiin. Kompastuskivinä ovat nouto, estehyppy, kaukokäskyt sekä luoksetulon pysähdys. Eli tehtävää on vielä paljon!
Ensi viikonloppuna on Mytyn vuoro päästä kilpakehiin, vaikka kyseessä onkin Lahden KV-näyttely. Pitkä tauko onkin Mytyllä ollut näytelmissä, katsotaan miten hyvässä lihassa (liiankin!) olevan rouvan käy. Lula jää vielä odottelemaan ensimmäistä näyttelyään, koska Lahdessahan ei pentuluokkaa ole. Sirius pääsee mukaan muuten vain (shoppailemaan Helsinkiin mamman ja Antin kanssa, mikäs sen hauskempaa!), vaikka joutuukin odottelemaan autossa Mytyn kehän ajan.
Sitten vielä tuore kuva Siriuksesta, jota leikittää. Tuollainen hurtta minua aina tuijottaa pehmokoira suussaan, kun yritän jotakin koneella tehdä. Etten vaan pääse laiskistumaan ;D

Jätä kommentti