Uudet kotisivut

@ tarumaisen luokassa Koirajuttuja /

Vihdoin kennelin kotisivut ovat jotakuinkin valmiit! Joitain lisäyksiä ja kuvia varmaankin tulee vielä, erillinen kuvagalleriakin on tarkoitus laittaa myöhemmin.

Lula irrottelee maitohampaitaan, etuhampaat sekä osa poskihampaista on jo pudoteltu ympäri Tiinan asuntoa tai mussutettu parempiin suihin. Yläkulmurit ovat edelleen sitkeästi kiinni, mutta eipä rautahampaita vielä alta näy joten odotellaan nyt rauhassa.

Sekä Mytty että Lula olisi tarkoitus ilmoittaa Joensuun näyttelyyn toukokuun lopulla, jos vaan Mytyltä saadaan vielä vähän painoa pois ja Lulalle lisää. Koskaan ei ole hyvä. Siriustakin olisi tarkoitus käyttää näytillä jossakin näyttelyssä, mutta en ole vielä ajatuksissani ehtinyt niin pitkälle. Ehkä kesällä sitten.

Siriuksen kanssa suunnitelmissa on JoA:n agilitykisat maaliskuussa ja toukokuussa on paritkin kisat Varkaudessa - jos vaikka tänä vuonna siirryttäisiin Siriuksen kanssa kisaamaan jo kolmosluokassa! BH-koe on huhtikuussa Varkauden tienoilla, ja kai sitä olisi jossain vaiheessa tokon avoimessa luokassakin startattava, jos haluan Siriukselle sen TK2:n.

Agilitytreenaus sujuu ihan mukavasti maneesilla, vaikka kylmä sielläkin on. Toko sen sijaan on jäänyt vähemmälle, toivon vaan kovasti että pakkaset lauhtuisivat ja lumet sulaisivat ennen huhtikuuta pois. Siriuksestakin on inhottavaa harjoitella paikallamakuuta ja muita jääviä liikkeitä hirveässä pakkasessa. Noudosta Sirius saisi varmaan jo 6 tai jopa 7, mutta luoksetulon pysähtyminen menisi varmaankin nollille. En käsitä miten joku asia voi olla noin vaikeaa opettaa/oppia.

Nyt on tarkoituksena käydä lainaamassa Tie tottelevaisuusvalioksi -kirja ja kahlata se jälleen läpi. Tokotreeniseura olisi myös tervetullutta, ehkä sitten saankin jonkun kivan porukan raavittua kasaan kunhan pakkasasteissa mennään lähemmäs nollaa.

Katsotaan päästäänkö haaveissa ja suunnitelmissa puusta pidemmälle :)

-Taru-

Jätä kommentti




Mainos